Uusia alkuja

Kirjottelen tätä ensimmäistä blogipostausta kahvilassa ja olen jo myöhässä jumpalta. Tämä kuvaa melko hyvin mun tämän hetkistä tilannetta. Teen suunnitelmia asioista, joita haluaisin tehdä ja loppujen lopuksi joko myöhästyn niistä tai keksin jonkun pätevän syyn olla tekemättä niin miten suunnittelin.

Miksi aloitin?
Mulla on ollut jo jonkin aikaa haave pistää tämä blogi pystyyn. Nimikin oli mutta se muutui tilanteiden muuttuessa. Ajatus tälle blogille on kuitenkin seurailla mun mielenkiintoista ajatuksen kulkua ja opiskelijan elämää. Enemmän tämä on kuitenkin mulle omanlainen tapa jäsennellä omia ajatuksia ja käsitellä ympärillä pyöriviä asioita. Olen ihmisenä todella sosiaalinen mutta kun päästään tarpeeksi syvälle mun mielen sopukoihin niin sanallinen tuotos ei ole sitä mitä haluaisin. Osaan kuitenkin kirjoittaa hyvin niistä asioista.

Kuka minä olen?
Tämä onkin varsin hyvä kysymys. Sitä yritän tässä itsekin selvitellä ja päästä jonkinlaiseen tulokseen. Tämä on yksi keskeinen aihe mitä täällä blogin puolella pohdiskelen. Mä koen että olen ihmisenä tosi analyyttinen, mutta myös tietyllä tasolla haavelijiaihminen. Pohdin asioita välillä liiankin syvästi.

Opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta Biokemian kandidaatin tutkintoa. Tämähän tarkoittaa sitä että kandityöni pitäisi olla hyvää vauhtia valmistumassa. Totuuteen pääsette varmaan vielä käsiksi tässä myöhemmin. Biokemia on täysin mun ala, koska pääsen käyttämään mun analyyttistä päätä ja miettimään ja oppimaan paljon uutta.

Mun elämä tällä hetkellä on kaikin puolin muutos vaiheessa. Siksi koenkin että tää blogin aloittaminen just nyt sopii tähän hetkeen tosi hyvin. Elämään on tulossa kaiken näköisiä uusia juttuja ja moni vanha, tuttu ja turvallinen, on muuttunut. Minä itse persoonana olen muuttunut. Ulkokuori voi olla sama, aina hymysuinen minä, mutta sisällä on mennyt perhoset, kukat ja vaaleanpunaiset ajatukset sekaisin salamoiden ja tornaadojen kanssa.



Good luck keeping up with me

-Veera

Tentit

Vihdoin olen saanut opinnot suoritettua kevään osalta ja viimeinenkin tentti on takana. Olen ehtinyt tosiaan palata jo takaisin Suomeen ja ...