Kakkosviikon seikkailut

Viikko kaks alkoi seikkailureissulla ympäristöön. Lisäksi mulla alko ekat luennot ja oli vähän totuttelua uudenlaiseen opetustyyliin. Loppuviikosta sain reissun ekan pöpön ja oon siitä asti nyt maannut sängyn pohjalla ja koittanut saada itteäni terveeksi. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin elämä jo paistaa ja tällä viikolla on uudet seikkailut edessä.




Viikko alkoi sillä, että käytiin kattelemassa lähistöllä sijaitsevaa Whitstablea, joka on täältä noin tunnin matkan päässä. Whitstable oli todella kaunis paikka meren rannassa ja sieltä näkyi kauniisti pitkälle merelle. Paikka on varmaan vielä kauniimpi myöhemmin keväällä. Rannat olivat täynnä tosi söpöjä pieniä värikkäitä mökkejä ja kaikkialla oli todella vihreää. Sattui vähän ikävän harmaa päivä mutta päästiin nauttimaan silti todella kivoista maisemista ja rakennelmista. Whitstablesta pienenä kaupunkina sai irti todellista brittielämän tuntua. Tähän varmaan vielä osaltaan pääsi vaikuttamaan ajoittainen vesisade, joka oli samalla reissun eka oikea sade minkä oon kohdannut. Rakennustyyli täällä yleensä ottaen on ihan mun suosikkia. Tuolla pääsi näkemään todella hienoille paikoille rakennettuja isoja taloja, niin vanohja kuin uusiakin. Lisäksi oon huomannut täällä, että ihmiset todella pitää kaikennäköisistä puistoista ja tuoltakin löydettiin paikallisten puistoa, eli vihreää nurmikenttää jossa on penkkejä tasaisesti aseteltuna.


Whitstablen kuitenkin suosikkiosuus oli tää aivan ihana linna. Kooltaan pienin mitä oon nähnyt mutta tyyliltään aivan äärettömän ihana. Täällä vanhaan rakennustyyliin etenkin merenrannassa kuuluu erilaisten simpukoiden käyttäminen seinien materiaaleina ja sitä löytyi myös tästä linnasta. Sisällä ei päästy tällä reissulla pyörähtämään mutta se jääköön seuraavan reissun agendaksi. Tähän linnaan kuului vielä todella kaunis puistoalue kaikkine istutuksineen. Päästiin tyttöjen kanssa jo omissa mielissämme tietynlaiseen vaaleanpunaiseen maailmaan, sillä tämä paikka todella toimis hääjuhlan järjestämiseen. Ei tainnut olla vielä kenelläkään meillä kovin ajankohtainen asia mutta jokainen sisäinen pikkutyttö haaveilee niistä omista häistään ;)



 
Lisäksi ehdin viikon aikana pyörähtää Canterburyn keskustassa eli ihan tässä mun lähellä. Laskeskelin että mulla on tästä noin 2 kilometrin kävelymatka keskustaan, jossa oottaakin sitten kaikki hyvät ostospaikat, pubit, vesistöt sekä vanhat rakennelmat. Vielä en oo ihan kauheasti ehtinyt perehtyä vanhoihin rakennuksiin historiansa puolesta mutta tykkään tästä vanhasta goottilaisesta rakennustyylistä mitä täällä on monissa rakennuksissa näkyvillä. Ja poikkeuksena suomeen tai ainakin Ouluun, täällä on sekä uudet että vanhat rakennukset vierekkäin. Lisäksi tuntuu, että uusistakin rakennuksista koitetaan saada vähän vanhan näköisiä ja tyylikkyys kaupungissa on todellakin pysynyt. Kaupunkialue sisältää myös paljon hassuja pieniä "puistoja" jotka menee kaikki kiinni klo 16. Joka on mun mielestä aika hassua. Näissä keskustan puistoissa on myös kaikissa penkkejä ja ei muuta. Ehkä niissä joskus lähempänä kesää on jotain istutuksia tai muuten pääsen oikeasti kummastelemaan käsitystä puistosta. Viikon aikana ehdin seikkailla myös erilaisissa lähistön ruokapaikoissa sekä keskustan ruokapaikoissa mutta niihin palaan vielä vähän myöhemmin kunhan kokemusta karttuu näistä asoista enemmän :P


-Veera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tentit

Vihdoin olen saanut opinnot suoritettua kevään osalta ja viimeinenkin tentti on takana. Olen ehtinyt tosiaan palata jo takaisin Suomeen ja ...